top of page
TinaToivanen-11.4_edited.jpg

PORTFOLIO

The Self Love Journey | Runokirja

Sain vuonna 2025 kustannussopimuksen [esikois]runokirjalle, 
joka yhdistää kaksi ensimmäistä runokokoelmaani yhdeksi teokseksi. 

Kirjassa tullaan yhdistelemään runoutta

sekä englannin- että suomenkielellä, yksissä kansissa. 

Tämän runokirjan julkaiseminen on ollut unelmani

jo kymmenen vuoden ajan, siitä asti kun ensikertaa

aloin luomaan näitä tekstejä ja myös jakamaan niitä muille. 

Kannen julkistus tulossa piakkoin.

100 ARTISTS OF EUROPE | Kirja

Hain vuonna 2025 mukaan tähän kirjaprojektiin, jossa esitellään 100 taiteilijaa Euroopasta ja heidän valitsemansa teos/teokset.

Pääsin mukaan projektiin ja kirja siirtyi painoon toukokuussa 2026. 

Teokseksi valitsin "Safe haven" -nimisen teoksen, joka kuuluu yksien rakkaimpien teosteni joukkoon. Se on luotu Taiteiden yössä, Helsingissä.

Kirja tullaan julkaisemaan yleisölle luultavimmin vuoden 2026 aikana. 

Lisätietoa tulossa myöhemmin.

Poetry & Bubbly | Tapahtuma

Lauantaina 26.7.2025 sain ohjata runoilua,

osana Hertha Sister Circle -yhteisön kanssa järjestettyä

"Poetry & Bubbly" -tapahtumaa. 

 

"Poetry & Bubbly" -tapahtumassa yhdistyivät taide, runouden muodossa sekä seurustelu, pikkupurtavaa ja kuohuvaa nauttien.

 

Illan aikana, autoin osallistujia syventymään
runojen maailmaan työpajan (workshopin) muodossa.

Tapahtuma järjestettiin Portal of Joy -liikkeessä, Helsingin Punavuoressa.

Eksklusiivisesti Hertha Sister Circle yhteisön jäsenille. 

Tapahtumaan osallistui noin 14 henkilöä.

Yksin | Paperileiketeos

en halua olla yksin,
 

tai ei, (haluan olla
yksin, jonkun kanssa)

 

haluan jonkun vierelleni, 

mutten voi pyytää ketään

En halua olla taakka.

__________________________

Tämä runo luotiin yhdessä noin 20 muun paperileiketeoksen kanssa.

Teosten ensiesittely tapahtui "Revival - passing the torch" -näyttelyn yhteydessä, joka toteutettiin 11.-22.1.2025. 

Toivoton | Paperileiketeos

en vain jaksa 
yrittää enää

olen kyllästynyt
tyhjyyteen sisälläni,

mutten jaksa enää

yrittää löytää

ratkaisua ongelmilleni

olen toivoton.

___________________________

Teos on luotu yhdessä noin 20 muun paperileiketeoksen kanssa,
vuoden 2024 loppupuolella. 

Lähelläsi | Paperileiketeos

Pidä minut lähelläsi

..tai ajaudun takaisin

varjomaailmaan.
______________________

Loin nämä teokset loppuvuodesta 2024. Paperileikkeleet saivat ensiesittelyn osana "Revial" -yhteisnäyttelyä ja ovat kulkeneet matkassani siitä eteenpäin. 

Paperileiketeokset

"Revival" -näyttelyn yhteydessä toin ensi kertaa esille näitä paperileikkeleitä. 

Alkuteos (kirjoitelmien tausta) on tunnetyöskentelyssä luotu teos,
jonka lopputulos ei ollut niin mieluinen. En kuitenkaan halunnut
heittää materiaalia hukkaan, vaan päätin luoda siitä jotain uutta. 

 

Alunperin paperilappujen oli tarkoitus olla vain itselleni, jotta tietäisin mitkä teokset tulisi vielä muuntaa retrokuvien muotoon.. mutta esitellessäni niitä ystävilleni, heidän reaktionsa niihin yllättikin minut ja avasi uuden tavan ilmaisulle. 

Ystävät pitivät näistä paperileikkeleistä, kertoivat niiden tuntuvan välittömiltä (eli läheisemmiltä) ja koskettavan [heidän sisintään] eri tavalla, kun niiden pintaa saa koskettaa ja siinä näkee niiden tekijän (eli minun) käsialan. 

Lopulta, luodessani "Revival" -näyttelyä, näin mielessäni näyn: nämä leikkeleet seinillä, yhdessä muiden retrokuva-teoksteni kanssa. Niin syntyi uusi näyttely.

Revival | Yhteisnäyttely

Tinzzz7 X Tarumuru

Tämä näyttely on/oli ensimmäinen yhteistyöni, kahden taiteilijan välillä. 

Näyttely seurasi teemaa:

"REVIVAL - passing the torch: yhdeltä, toiselle. meiltä, heille: teille."

Tällä tavalla jaoimme runoutta teille ja vuorostanne,
teillä oli mahdollisuus jakaa runoutta meille.

Kuinka toteutimme tämän osuuden?

Avoimella "open mic" -tyylisellä runoillalla. Tämän illan aikana, teillä oli mahdollisuus tulla tilaan ja jakaa omia tekstejänne - yleisesti, ääneen, yhdessä.

Runonäyttely huipentui runotaideiltaan. jolloin pääsimme laajentamaan runotaiteen jakamista; meistä, teihin ja siitäkin edemmäs. 

Belonging | Kuvacanvastaulu

This is where I belong.

_________________________

Teos on luotu huhtikuussa 2024.
Se esiteltiin ensikertaa yleisölle "Chapter 2" -runonäyttelyn yhteydessä.

Teos oli esillä (yhdessä "home." kuvacanvastaulun ja noin 100 retrokuvan kanssa) osana "Chapter 2" -näyttelyä, joka toteutettiin syyskuussa 2024. 

Home | Kuvacanvastaulu

This is where I'm meant to be.
This is where I'm meant to live. 

 

This feels like home.
This is home.

________________________________

"Home" -teos on luotu vuonna 2024 huhtikuun aikoihin.
palattuani takaisin Suomeen, Kreetan lomamatkan jälkeen. 

Tämä teos oli ensimmäistä kertaa esillä, "Chapter 2" -runonäyttelyn

aikana, yhdessä "belonging" -teoksen kanssa. 

Chapter 2 | Runonäyttely

Loin tämän näyttelyn ytimeen kaksi taideteosta: "Belonging" & "Home."
- ne kuvastaen matkaani valokuvataiteesta canvastaiteen -kentälle. 

Pienemmät retrokuvat, näiden isompien canvastaulujen ympärillä
kuvastivat matkaani siihen asti (ollen se "the journey to.."), samalla,
kun isot teokset kertoivat taiteeni uuden suunnan (ollen siis 'Chapter 2'). 

Canvastaulujen inspiraatio oli alkujaan Kreetan matkalta, jonka toteutin vuoden 2024 huhtikuussa. Retrokuvat olin luonut jo aiemmin.

Tässä näyttelyssä kerroin ensikertaa [ääneen] unelman jostain isommasta.. nimittäin runokirjasta - julkaistavasta teoksesta, joka yhdistäisi molemmat runokokoelmani yhteen. 

Tähän runonäyttelyyn huipentui vuosi 2024 (vaikka oltiinkin vielä syyskuussa).

Runoja Roihuvuoressa | Runonäyttely

Kuten ensimmäisen runonäyttelyni kohdalla,
runot tuotiin jälleen esille retrokuvien muodossa.

 

Tällä kertaa niiden asettelu toimi tilassa aaltoina,
kuvastaen surun liikkumista lävitseni. 

Runonäyttelyssä korostui Roihuvuoren merkitys taiteelleni,
sillä useat maisemakuvista on kuvattu Roihuvuoren lähialueilla.

Kirjoitin toisen runokokoelmani asuessani Roihuvuoressa,

joten alue tulee aina olemaan iso osa matkaani runoilijana
ja ihmisenä ylipäätänsä. 

Runoja sai ihailla noin kolmen viikon pituisella jaksolla: 7.-27.8.2024,
ihanassa Poppies Helsinki -liikkeessä, Roihuvuoren sydämessä. 

Forgiveness

I forgive you

(and I forgive me too.)

________________________

 

Tämä teos oli "Projekti: Selviytyminen & Project: Forgiveness" -runonäyttelyn päätösteos. Asettelin sen kuvasarjan loppuun, ikään kuin viimeiseksi silaukseksi.

 

Merkitykseltään se on moninainen, sillä 'you' voi päteä englanninkielessä
niin yksilöön kuin myös ryhmään. Se voidaaan nähdä myös itseen viittaavana, mikäli yksilö sanoo sen/se sanotaan itse ääneen. 

Runon tulkinta on jätetty tarkoituksella avoimeksi, jotta sen kokija/näkijä

voi asettaa ja löytää itsensä (tai jonkun läheisensä) teoksen sanomasta. 

Sammuva sydän

Elät ikuisesti sydämessäni,
vaikka sydämeni sammui
Sinä päivänä kun menetin sinut

____________________________________

 

Tämä teos aloitti näyttelyn "Projekti: Selviytyminen & Project: Forgiveness"

(ja se oli myös ensimmäinen suomenkielinen teos, jonka julkaisin runotililläni.)

"Sammuva sydän" kertoo ikävästä, joka ei koskaan katoa. 

 

Tutkinta on jätetty muuten avoimeksi, jotta jokainen voi löytää
jotain omaa ja yksityistä runotekstistä. 

Projekti: Selviytyminen &
Project: Forgiveness
| Runonäyttely

Loin ensimmäisen runonäyttelyni, kahden runokokoelman pohjalta. 

Teokset itsessään on työstetty pääosin vuosien 2023-2024 vaihteessa, jotta ne on saatu retrokuvien muotoon. Itse kirjoitustyö on tehty alkaen vuodesta 2015.

Ensimmäinen runokokoelma luotiin vuosien 2015 ja 2016 aikana,
ja toinen runokokoelma syntyi vuosien 2021-2023 välillä. 

Siinä välissä ehdin jo luulla, ettei runoja vaan synny enempää 

- ainakaan sillä intuitiivisella tavalla, kuin ensimmäisen kokoelman kohdalla. 

Onnekseni, olin väärässä. Kun runoja alkoi jälleen pulputa minusta (jostain syvemmältä kuin osaisin edes kertoa: suoraan sielusta). 
Yhdistin nuo kokoelmat yhteen ja niin syntyi tämä näyttely. 

bottom of page